Metsäteollisuus ry julkaisi selvityksen metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys osoittaa, että suurin potentiaali päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.
Selvityksen perusteella metsäteollisuuden logistiikan hiilidioksidipäästöt olivat referenssivuonna 2022 yhteensä 1,9 Mt CO2. Puunhankinta, eli puunkorjuu ja kuljetukset, sekä vientikuljetukset olivat suurimmat logistiikan päästöjen aiheuttajat.
Kansallisessa ja EU-lainsäädännössä jo ennestään huomioidut päästövähennysten ohjauskeinot alentavat metsäteollisuuden koko kuljetusketjun hiilidioksidipäästöjä noin 20% vuoteen 2035 mennessä. Tarkastelussa on huomioitu kansalliset jakeluvelvoitteet, EU-laajuinen fossiilisten polttoainejakelun päästökauppa (ETS2), merikuljetusten sekoitevelvoite (FuelEU Maritime) sekä merenkulun päästökauppa.
Päästövähennysten toteutuminen edellyttää merkittävää siirtoa teiltä raiteille, kustannustehokkaiden energiatehokkuustoimien toteutumista koko kuljetusketjussa sekä jakeluvelvoitteen toteutumista nykyisen lain mukaisesti. ”Kotimaan logistiikassa on tarjolla vain rajatusti kustannustehokkaita ja markkinaehtoisia keinoja päästöjen vähentämiseen. Tästä huolimatta toimiala on halunnut tarkastella myös näiden päästövähennysten potentiaalia. Päästöohjauskeinojen ohella Suomessa on aika kääriä hihat tavaraliikenteen edistämiseksi konkreettisilla toimilla”, kuvailee Metsäteollisuus ry:n johtaja Ville Hulkkonen.
Päästöjen vähentäminen raidekuljetuksia lisäämällä on aito mahdollisuus ja alan yhteinen tahtotila. Tämä kuitenkin edellyttää sitoutumista ja toimia myös valtiolta. ”Selvityksen valossa tosiasiallinen kilpailun esteiden poistaminen raiteilta on ilmastopoliittinen kysymys, jonka ratkaisu ei synny yksinomaan elinkeinoelämän varassa. Suomesta puuttuu päämäärätietoinen strategia tavaraliikenteen edellytysten parantamiseksi raiteilla. Tämä työ on syytä käynnistää viipymättä”, Ville Hulkkonen sanoo.
Lähde: Metsäteollisuus ry:n mediatiedote 12.6. ja selvityksen esittelytilaisuus.