Dar es Salaam / Tansania, marraskuu 2019 / Simo Knutas, Ekami
Kouluttajan kokemuksia
Heräsin epämääräiseen huutoon. Kesti hetken tajuta, että se oli oma huutoni. Olin taas nähnyt jotain hyvin kummallista ja outoa Malarone -unta. Kutsun sillä nimellä unia joita näkee malarian estolääkityksen sivuvaikutuksena. Nämä oudot unet ovat niitä lievimpiä sivuvaikutuksia ja onneksi olen selvinnyt niillä.
On vielä pimeää ja hapuilen kelloa joka näyttää olevan vasta hiukan yli neljä. Seuraa pari tuntia valveen ja unen rajamailla pyöriskelyä. Uni yrittää tarjota jatko-osaa mutta säpsähdän hereille aina sopivasti.
Kello soi puoli kuudelta ja verhojen läpi kajastaa jo aavistus valoa. Ilmastointi on ollut yön hiukan liian kylmällä, joten avatessani parvekkeen oven sisään tulvahtaa kostean kuuma henkäys. Perun ajatuksen tavallisesta aamukävelystä hotellin ympäristössä. Liian kuumaa tänään. Valitsen ilmastoidun kuntosalin ja kävelymaton. Ympäristössä aamuisin kävely on tuntunut ihan turvalliselta koska siihen aikaan liikkuu lähinnä töihin ja kouluun menijöitä. On ollut mielenkiintoista nähdä kaupungin heräävän, täpötäysien bussien keräävään kadunlaidasta aina vaan lisää matkustajia. Monenlaiset kirjavat pienet putiikit availevat oviaan ja tavaroita ripustetaan esille. Jossain kiekuu kukko.
Aamiaisen jälkeen odottelen hotellin edustalla kyytiäni. Isännät hoitavat kuljettamiseni hotellilta koulutuspaikalle ja takaisin. Olemme sopineet koulutuksen alkavaksi aamuisin 8:30, koska osa oppilaista käyttää koulumatkaan jopa kaksikin tuntia suuntaansa. Yli neljän miljoonan asukkaan kaupunki on levinnyt laajalle ja katuverkko varsinkin keskustan ulkopuolella on kapea ja huonokuntoinen sekä erittäin ruuhkainen aamuisin ja iltaisin. Kyytini tulee sovitusti klo 7:00. Tuohon aikaan pitäisi ehtiä perille ennen pahimman ruuhkan alkua. Matka taittuukin noin varttitunnissa. Koulutuspaikka sijaitsee laitakaupungilla aidatulla ja vartioidulla tontilla. Tai oikeammin se on koko kortteli, jossa sijaitsee luterilainen kirkko ja vieressä toimistorakennus jonka ylimmässä 8. kerroksessa on asiakkaamme koulutustilat.
Huomaan, että huone johon simulaattori sijoitettiin, oli saanut eilisillan jälkeen oveen hienon kyltin. Onneksi tässä huoneessa on ilmastointilaite, joten lämpötila siinä on päivän aikana ihan mukava. Kaikissa huoneissa ei näkynyt viilennystä olevan joten esim. toimistossa työskenneltiin aika hiostavissa olosuhteissa. Ehdin käynnistää ja tsekata simulaattorin ennen kuin opiskelijat saapuvat.
Nyt on jo muutama päivä takana ja opiskelijatkin ovat hieman rennompia kuin aloittaessani heidän kanssaan. He ovat äärimmäisen kohteliaita ja motivoituneita oppimaan uutta. Simulaattorin käyttö opiskelussa on heille aivan uutta ja he ovat siitä avoimesti innoissaan. Kysymyksiä esitetään kohteliaasti siten että he ensin pyytävät lupaa esittää kysymys ja sitten vasta tulee asia. Ajovuoroista simulaattorilla pidettiin kyllä huoli, ettei oma vuoro mennyt ohi. Lounastunnilla osa ei lähtenyt syömään vaan pyysi saada ajaa senkin ajan harjoituksia. Nämä kaverit olivat aiemmin harjoitelleet maarakennuskoneiden käyttöä oikeilla laitteilla ja heillä simulaattoriharjoitukset olivat ensimmäinen kokemus nostureista. Oli hieno nähdä, miten he jo viikon mittaisella koulutuksella edistyivät huimaa vauhtia nosturin käyttäjinä. Ilmeisesti heillä oli luontaisia taipumuksia moiseen, eli geenit kohdillaan! Päivän päättäminen aiotussa aikataulussa ei ollut helppoa koska ajohaluja riitti yllin kyllin.
Saan taas isänniltä kyydin hotellille. Nyt iltaruuhka oli jo ehtinyt alkaa ja matkanteko on monin verroin hitaampaa kuin aamulla. Päivän päätteeksi olo on melko tyhjä, kuin kuiviin puristettu appelsiini tai jotain.
Kapeilla kaduilla liikenne matelee ja pysähtelee. Huomasin raukein silmin tuijottavani kadun reunassa konttaavaa taaperoa, vain metrin päässä ohi liikkuvista autoista. Siinä hän pyöri äitinsä tai isoäitinsä jaloissa mutta oli ilmeisesti jo oppinut mihin suuntaan ei kannata sännätä. Kadun tai ehkäpä ennemminkin kujan varrella idylli oli tyypillinen darilainen, vierekkäin sijaitsevat sujuvasti kahden pöydän ruokapaikka, romukauppias, sänkykauppa ja hedelmätiski. Autojen jumittuessa ruuhkaan, välissä puikkelehtivat mopot ja pyörät sekä pään päällä taakkaa kantavat naiset.
Tässä kaikessa on jotain sellaista tunnelmaa, jota on vaikea välittää sille joka ei ole sitä kokenut itse – hikisen nahkea ja kostea vaatekerta iholla lisättynä tuoksuilla ja hajuilla sopivan melun säestämänä.
En valita, kokemuksena Afrikassa toimiminen on todella hieno ja unohtumaton. Toki tässä on joutunut laittamaan itsensä likoon melko eri tavalla kuin kouluttajana tavanomaisella kustannuspaikalla mutta se on kannattanut. On ollut hieno antaa opiskelijoille jotain sellaisia kokemuksia ja tulevaisuuteen eväitä, joita he eivät kenties muuten olisi koskaan saaneet. Joskus sopivassa kohdassa saatu palaute painuu syvälle mieleen. Yhtenä aamuna ryhmän nuorin kaveri tuli ennen muita paikalle ja kysyessäni mitä hänellä jäi edellispäivästä mieleen, oli ujo hiljainen vastaus että, ”Mr Simo, You are the best teacher I have ever had”. Nieleskelin ja katselin seinille hetken…
