Tervetuloa Finnhubin blogiin! Enimmäkseen täällä kirjoitan minä Elina Multanen, eli yhdistyksen vetäjä.
Tässä blogissa kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja mielipiteitä logistiikka-alalta ja sen ulkopuolelta. Toivon tänne myös aiheita ja vierailevia kirjoittajia verkostostamme. Vapaaehtoiset asettukaa jonoon ja ottakaa yhteyttä!
Mistä näin raflaava otsikko? Olen huomannut, että yksin hiihtäminen tuo päähän suorastaan briljantteja ajatuksia ja vanhatkin sellaiset jalostuvat. Että yhtään en ihmettele Vanhasen Matin reformiajatuksia Rukan hiihtoreissujen jälkeen. Hiihtoladullani on tänä talvena huhujen mukaan pyörinyt viiden suden lauma. Ajatus siitä on hillinnyt menoa ladulle – toki myös lumen vähäinen tai suorastaan olematon määrä. Toisaalta susilauma voisi laittaa vauhtia suorittamiseen… tai se karhu, joka oletettavasti nukkuu talviunta tässä lähistöllä. Nämä siis harrastukseni uhkatekijöitä, vahvuuksiin menee selkeästi pitopohjasukset (siis sellainen karvapohja). Ne toimivat kaikilla muilla keleillä, paitsi kovalla pakkasella. Plussakelejä tai jäisiä latuja on viime talvisin enimmäkseen ollutkin.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, johon liittyy kokonaisvaltainen toimintakyvyn edistäminen. Tästä syystä pidän fyysistä itseni liikuttamista suorastaan edellytyksenä kaikelle jaksamiselle. Harvoin on helppoa raahautua työpäivän jälkeen liikkeelle, mutta kertaakaan sen tehtyäni en ole katunut. Siinä se heikkous, eli aina ei pysty itseään ruoskimaan. Suuri mahdollisuus sen sijaan on päivittäin lisääntyvä valon määrä. Toivotan kaikille hyvää ja liikunnallista kevättalven jatkoa sekä jaksamista työelämään!
terveisin Elina
Tämän ladun varrella irtoaa ajatuksia