Tammikuussa HaminaKotka sataman liikenne lähti reippaasti käyntiin 20,7 prosentin kasvulla edellisvuoteen verrattuna. Yhteensä sataman läpi kulki 1 575 335 tonnia tavaraa.
Kasvu oli erittäin vahvasti vientivetoista. Vienti lisääntyikin yhteensä 34,2 prosenttia. Merkittävä osuus tästä noususta tuli kaasuputkiliikenteestä, mutta muutkin osa-alueet nestebulkia lukuun ottamatta olivat varsin vahvoja.
Tuonti sen sijaan väheni 8,7 prosenttia. Eniten vähenivät kuivabulk (-47,2 %) ja nestebulk (-23,5 %). Raakapuu sen sijaan jatkoi yhä pitkään jatkunutta voimakasta kasvuaan (+14,9 %). Niin ikään kauttakulkuliikenne kasvoi edelleen (+4,7 %).
Kotimaanliikenne lisääntyi erittäin reippaasti johtuen kaasuputkilaivauksista (+313,6 %). Konttiliikenne puolestaan laski 8,2 prosenttia. Laivoja satamassa kävi tammikuussa 242 kappaletta eli 4,3 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Tammikuussa satamaliikenteestä ei yleensä voi vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä johtuen jaksottumisesta joulu-/tammikuulle, jossa voi olla paljonkin eroja. Kuitenkin sataman pääasiakkaiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella näkymät kevään ajalle ovat varsin suotuisat.
Lisätiedot: https://www.haminakotka.com/fi/sataman-uutiset/haminakotka-sataman-tilasto-tammikuu-2019