On ollut pienoinen yllätys, miten paljon sovelluksen rakennuttaminen ja testaaminen teettää työtä. Samoin myös markkinointi, palveluntarjoajaverkoston kasvattaminen eli yritysten tapaaminen ja sopimusten loppuun saattaminen. Työmäärä ei sinänsä ole yllätys, mutta muuten se haasteellisuus. Tehtäväni tässä projektissa liittyvät jälkimmäisiin, eli markkinointiin ja yritysten tapaamisiin.
Ensin olen kartoittanut sopivia palveluntarjoajayrityksiä , tuttuja yrityksiä ja henkilöitä jne. Tavoittanut henkilöitä, yrittänyt tavoittaa henkilöitä, saanut vastauksia, sopinut tapaamisia, ajanut useita satoja kilometrejä ja esitellyt sovellusta jne. – juuri sitä, mitä myyntimiehen tai naisen pitääkin tehdä. Tavata ihmisiä, kuunnella ja keskustella. Tosin olen kuullut myös, että nuoremman sukupolven keskuudessa tapaamiset alkavat menettää merkitystään, palvelujen ja kontaktien pitää löytyä verkosta. Ei ole aikaa keskustella henkilökohtaisesti, ja se voi olla vaarallinen kehityssuunta.
Vaikka samaan aikaan markkinoimme sovellusta, joka ohjaa kilpailuttamaan logistiikkapalvelut verkossa, haluamme korostaa ensisijaisesti palvelun laatua ja sopivan logistiikkakumppanin löytämistä. Sovellus on uudenlainen markkinapaikka palvelua etsiville ja niitä tarjoaville, eräänlainen logistiikan tinder. Sopivan matchin löydyttyä tehdään normaalit sopimukset ja kertaluontoisesta keikasta voi tulla pidemmän ajan suhde, logistiikan eliittikumppani. Ja pysyvään asiakassuhteeseen kuuluvat henkilökohtaiset tapaamiset.
Tapaamisten järjestely onkin ollut oma lukunsa; suurin osa kontakteistani on ollut tuttuja (näin 20 vuoden jälkeen tuttuja on onneksi paljon), joten he ovat vastanneet tapaamispyyntöihini kiltisti ja asia on järjestynyt. On niitäkin, jotka eivät ole vastanneet mitään (ei edes puhelimeen), mutta tästä voi syyttää tai kiittää nykyajan teknologiaa. Sähköposti luetaan puhelimella ja kiireessä vastaaminen unohtuu. Vaikka viestintävälineet ovat helpottaneet yhteydenpitoa, tavoitettavuus on jossain määrin kärsinyt. Ja tuntemattomasta numerosta (vaikka se näkyykin näytöllä) puheluun vastaaminen on vaikeaa.
Sovelluksen varsinainen markkinointi on lykkääntynyt kahdestakin syystä. Ensinnäkään emme ole halunneet markkinoida tuotetta, joka on vielä pilottivaiheessa, eli kehitystyön alla. Sovellukseen on viimeisen kahden kuukauden aikana on tehty uusia päivityksiä ja korjauksia viikoittain. Emme halua laskea keskeneräistä tuotetta kokeiluun, sillä yksi huono käyttökokemus voi johtaa siihen, että sovellusta ei oteta käyttöön ollenkaan, kun se on oikeassa tuotannossa.
Toinen syy on se, että haluamme palveluntarjoajaverkoston olevan riittävän kattava, että logistiikkapalvelua etsivä yritys saa varmasti vastauksia tarjouspyyntöön.
Nyt alamme olemaan hyvin lähellä tuotannon aloittamista, joten toivottavasti tämä päivitys on sarjassaan viimeinen.
-Elina